Päästiin kokemaan vuosittaiset karnevaalit täällä Mazatlanissa (31.1-5.2). Kaupunki alkoi jo hyvissä ajoin valmistautua, koristautua tähän tapahtumaan ja koulussa meitä ahkerasti varoiteltiin ihmispaljoudesta ja että kannattaa jättää ylimääräiset rahat (mitäköhän ne on?!) ja korut, siis kaikki meidän arvokkaat timanttikorut, kotiin. Koulusta oli karnevaalien takia lomaa 2 päivää, mikä oli loistavaa, pystyin keskittymään olennaiseen!

Ihmismäärä lisääntyi selvästi ja etenkin keskustassa pääaukiolla, Plaza Machadolla, oli mahdotonta liikkua. Näissä karnevaaleissa oli mielestämme aika paljon samaa kuin Suomen vapussa, joten meille tää ei ollut niin ihmeellistä ;)!

Tiedossa oli siis 6 päivän FIESTA ;)...

1322689.jpg

Pukeuduttiin tilanteen vaatimalla tavalla.

 

1322692.jpg  1322691.jpg

Perjantaiaamuna oltiin vaihtokoordinaattorin luona kokkaamassa tamaleja (tamales en español). Perinteinen ruoka. Maissinlehteen kääritään lihamössöä ja jt muuta juttua (hyvin meni oppi perille) ja sitten ne keitetään spesiaalissa keittimessä. Meininki oli vain TODELLA väsynyttä, koska takana oli karnevaalien 1.ilta ;)!

 

Lauantai-iltana oli hulppea ilotulitus, yhtä suurta ei kyllä aikaisemmin oltu nähty!! Päästiin ihailemaan tätä aitiopaikoilta, sillä meillä oli kotibileet hienossa talossa korkealla kukkulalla, josta näkymät oli upeat! Muutenkin nämä kotibileet oli vähän erilaiset, mihin on tottunut. Tämä koti oli 5-kerroksinen talo, Mazatlánin toiseksi suurin. Mukavahan tuollaisessa oli bileet pitää. Tarjolla oli perinteiset open bar ja itsetehtyjä tortilloja!

 

1322696.jpg

Tässä talossa oli hyvä järkätä isot kotibileet! Pihalta löytyi mm. uima-, poreallas ja vesiliukumäki.

1322695.jpg

Bileiden juomapuoli hoitui aika kätevästi.

 

Karnevaalien aikaa oli 2 paraatia rantakadulla! Paraatissa oli monia erilaisia vaunuja, musiikkia, tanssia...Ja paljon ihmisiä katsomassa, moni oli jo hyvissä ajoin varailemassa paikkoja pöydille, tuolille ja kaikille päivällistarpeille!?

1322697.jpg 1322698.jpg

1322688.jpg

Joka vuosi valitaan karnevaalikunintatar. Valituksi tulee se, joka maksaa eniten!? Tänä vuonna se oli kuvassa oleva kuubalainen Olga. Täällä ei tykätty siitä, että ei ollut meksikolainen, tämä Olga sai monia uhkauskirjeitä ennen karnevaaleja!?

 

1322690.jpg

Todella hauskaa oli tämä karnevaaliaika, vaikkakin hyvin rankkaa ;).